Minna Lindroos voitti Naantalissa ajetun kauden viimeisen Lady Cup-osakilpailun. Samalla hän voitti myös naisten Cup-mestaruuden.
Kuten edellisessäkin, myös kauden viimeisessä osakilpailussa kartturina hääri velipoika, Joonas. Vakiokartturi Sirkka Rautiaisen osallistuminen estyi hänen sairastuttuaan juuri ennen kilpailua. Tämä oli Sirkalle sääli, sillä hän menetti mestaruustittelin oltuaan poissa kahdesta kilpailusta.
Vaativilla teillä ajettu ralli meni kaikin puolin loistavasti. Ensimmäisellä erikoiskokeella Minna tapansa mukaan haki ajotuntumaa ja tästä johtui 0,5 sekunnin tappio pohja-ajasta. Toisesta erikoiskokeesta lähtien Lindroosit alkoivat ajamaan pohja-aikoja, jotka olivat yli 10 sekuntia. Ek5:n alussa yksi risteys venähti pitkäksi ja sisarukset päästivät suoraan peltoliittymään. Tästä seuranneesta peruutusharjoituksesta huolimatta heille kirjattiin 42,2 sekunnin pohja-aika.
Minna voitti naisten Cup-mestaruuden lähes ylivoimaisesti. Ainoastaan yhdestä osakilpailusta tuloksena oli keskeytys tekniikan petettyä. Muista osakilpailuvoitto. Pistelaskussa tuo yksi keskeytys voidaan unohtaa, koska Cup-pisteisiin lasketaan mukaan kuudesta osakilpailusta viisi parasta tulosta.