Minna Lindroosin valmistautuminen Nilsiän SM-ralliin on sujunut ongelmitta

Viikonloppuna ajettava Nilsiän SM-ralli päättää Rallin SM-sarjan talvikauden. Minna on asettanut tavoitteekseen ajaa varmalla ajolla N-ryhmän 5. parhaan joukkoon. Tavoite on realistinen, sillä aiemmin autoa vaivanneet tekniset viat ovat nyt historiaa.

Harjoituksissa auto on toiminut moitteettomasti, ja Minna on päässyt nauttimaan ajamisesta talvisilla teillä. Kilpailuun Minna starttaa lähtönumerolla 24.

”Nilsiään lähdetään iloisella kevätmielellä. Huomaan itsekin, että auton ongelmat ovat olleet minulle erittäin rankkoja. Nyt kun autoon voi taas luottaa, olo on rento ja ajamiseen uskaltaa keskittyä”, Minna kertoo iloisesti Kuopiosta.

Minna siirtyi Jämsästä Kuopioon jo tiistaina tehdäkseen muutaman PR-tilaisuuden ennen kilpailua. Näin ollen nuotittamaan päästään perjantaina ilman matkaväsymystä. Nilsiän SM-rallin jälkeen sarja jää kevättauolle. Rallista tulee varmasti mielenkiintoinen, onhan Nilsiä monelle kuljettajalle todellinen näytönpaikka. Minna kuuluu tähän porukkaan, ja pistetilin avaaminen on ehdoton päätavoite. Ja tietysti pisteitä pyritään saamaan samalla mahdollisimman monta.

Minna kertoo tunnelmistaan: ”Olen nyt saanut ensimmäistä kertaa tällä kaudella valmistautua ralliin rauhassa ilman ennakko-ongelmia. Toivottavasti tämä näkyy myös viikonlopun sijoituksessa!”

Edellinen tiedote
Osuuspankki SM-Ralli Lapualla meni teknisen vian takia testaamiseen ja harjoitteluun
Seuraava tiedote
Minna Lindroos Nilsiä-Rallissa N-ryhmän 14.

Vuosittaiset tiedotteet