Minna Lindroos Nilsiä-Rallissa N-ryhmän 14.

Tahkovuoren ympäristössä ajettu SM – sarjan kolmas osakilpailu Nilsiä – ralli näytti Minna Lindroosille ja Sirkka Rautiaiselle oman vaativan puolensa.

”Vauhti tuntui olevan kohdallaan ja nuotti kulki, mutta taas meitä siunattiin teknisillä ongelmilla” Minna kertoo. ”Vikaa ei vielä tiedetä, mutta kierrokset eivät vain nousseet yli 4000:nen” lisää Minna samaan hengenvetoon.

Koko kilpailun voitti Juuso Pykälistö ja N-ryhmän vei nimiinsä Juha Salo. Vaikka auto kärsi koko ajan käyntiongelmista pysyi Minna hyvin N-ryhmän erikoiskoeajoissa aina kuudennen erikoiskokeeseen saakka jolloin suurempia vikoja alkoi ilmetä.

”Pettymys oli todella suuri kun vauhtia ei saatu nostettua kun koneeseen iski joku kumma vika” Sirkka toteaa. Minna ja Sirkka olivat molemmat tyytyväisiä yhteistyönsä kehittymiseen. ”Nuotinluvun täytyy vielä kehittyä, mutta nyt ollaan jo pitkällä” sanoo Sirkka.

Vaikka viikonloppu oli epäonninen katse on jo suunnattu tulevaisuuteen. Ja näin ollen Minnan kauden päätavoite Neste Rally elokuussa jaksaa pitää mielen virkeänä sillä siihen on saatu uusia taustajoukkoja.

Edellinen tiedote
Minna Lindroosin valmistautuminen Nilsiän SM-ralliin on sujunut ongelmitta
Seuraava tiedote
Minna Lindroosin rallivuosi 2002

Vuosittaiset tiedotteet