Lindroosin Tunturiralli alkoi tekniikkaongelmilla

Tekniikkaongelmat kiusasivat Joonas Lindroosin SM rallikauden aloitusta Arctic Lapland Rallyssa Rovaniemellä. Toisen erikoiskokeen alussa auto muuttui ainoastaan takavetoiseksi. Tästä aiheutui tappiota noin sekunti kilometrillä. Joonas jäi kärjestä 24 sekunnin päähän ollen kilpailussa seitsemäs. Huollossa Subaru saatiin kuntoon vaihtamalla siihen vaihdelaatikko.

Tämän jälkeen ajettiin loput kolme erikoiskoetta ennen päivän päättymistä. Erikoiskokeella 3 Joonas ja hänen kartanlukijansa Pasi Kilpeläinen jäivät lisää reilut 27 sekuntia. Tappioputkea jatkui vielä neljännelläkin erikoiskokeella, jossa takkiin tuli 11,3 sekuntia.

Mistä tappio sitten johtui, vaikka auto saatiin kuntoon? Auto ei ollut enää Joonaksen mieleen: Etulukko on erilainen kuin aiemmin ja se on aivan erilainen ajaa, kuin testeissä. Ei se ole enää ollenkaan hyvä ajettava. Olisi ollut hieno kilpailu S2000:lla ajavien Tuohinon ja Rantasen kanssa, kun nyt niistä jäi noin 20 sekuntia ja toisella EK:lla tuli juurikin se parin kymmenen sekunnin menetys, kertoo Joonas.

Arctic Lapland Rallyn ensimmäisen päivän jälkeen Lindroos-Kilpeläinen ovat kolmantena Matti Rantasen keskeytettyä minuutti 0,6 sekuntia ensimmäisen päivän voittajasta Jarkko Nikarasta. Rallin ensimmäinen ajopäivä oli samalla myös ensimmäinen SM osakilpailu. Ralli jatkuu huomenna ja SM taistossa se on toinen erillinen osakilpailu.

Edellinen tiedote
Joonaksen tavoitteena Suomenmestaruus
Seuraava tiedote
Joonas jaetulla toisella sijalla rallin SM sarjassa

Vuosittaiset tiedotteet