Joonas jaetulla toisella sijalla rallin SM sarjassa

1D3 1176

Joonas Lindroos ajoi toiseksi kauden toisessa SM osakilpailussa Rovaniemellä. Kaksi ensimmäistä osakilpailua oli jaettu Arctic Lapland Rallyn molemmille ajopäiville.

Perjantaina Joonas menetti aikaa, kun toisella erikoiskokeella autosta katosi etuveto. Huollossa auto saatiin kuntoon, mutta ajo-ominaisuuksiltaan erilainen tasauspyörästön lukko häiritsi keskittymistä.

Lindroos on tyytyväinen omaan suoritukseensa ja on nyt Janne Tuohinon kanssa jaetulla toisella sijalla pisteissä, joita on 22. Kärjessä on Juha Salo 23 pisteellä.

-Tämä on hyvä tilanne seuraaviin kisoihin, kun eroa ei ole tuon enempää. Viime vuonna Tunturin jälkeen olin pisteittä. Säästettiin kahta uutta rengasta viimeiselle pitkälle erikoiskokeelle vararenkaina. Vaihdettiin ne siirtymällä eteen ja se mahdollisti Tuohinon ohittamisen. Uudet renkaat edessä auttoi vähän tuon etulukon suhteen jolloin oli paljon enemmän luottoa ajaa. Vähän kuluneilla renkailla alkoi heti puskea, kertoo Joonas.

Kaikkiaan autokunta Lindroos-Kilpeläinen jäivät toisen päivän voittajasta Juha Salosta 28,7 sekuntia.

Arctic Lapland Rallyn kokonaiskilpailussa Joonas oli kolmas Salon ja Tuohinon jälkeen 22,1 sekunnin erolla voittajaan.

Edellinen tiedote
Lindroosin Tunturiralli alkoi tekniikkaongelmilla
Seuraava tiedote
Minna naisten nopein Mäntässä

Vuosittaiset tiedotteet