Rallin viime vuoden SM pronssimitalisti Joonas Lindroos jatkaa tälläkin kaudella nelivetoisten SM1 luokassa. Tavoitteekseen hän on asettanut Suomenmestaruuden.
Tavoite on saavutettavissa viimevuotisten tulosten perusteella, sillä kahdesta ensimmäisestä osakilpailusta Joonas jäi pisteittä. Kesällä Kouvolassa hän pystyi voittamaan moninkertaisen mestarin Juha Salon ajamalla ensimmäisen SM1 luokan voittonsa. Aiemmin talvikaudella Joensuussa hän ajoi toiseksi. Kausi 2010 oli Joonakselle ensimmäinen SM1 luokassa.
Autona on edelleen Tommi Mäkinen Racingin Subaru Impreza WRX ja Joonas ajaa myös TMR:lle tiimipisteitä. Sen sijaan kartanlukija vaihtui tälle vuodelle Jouni Lampisen lopetettua ralliuransa. Joonaksen viereen istuu aiemmin muun muassa Marko Männylle nuotteja lukenut Pasi Kilpeläinen. Pasilla on 25 vuoden autourheilukokemus ja hän on saavuttanut Suomenmestaruuden Männyn kanssa vuonna 2005. Kauden ensimmäiset testit on ajettu uuden kartturin kanssa ja molemmilla on varsin positiiviset ennakko-odotukset yhteistyölle. -Joonaksella on selkeä nuotti ja tavaraa ei ole liiaksi, joten pystyin helposti sisäistämään hänen haluamansa nuotinlukutyylin, kertoo Pasi.
Joonas kertoo testien perusteella, että auto toimii nyt niin kuin pitääkin: Alustan säädöt ovat kohdallaan kuin unelma ja auto menee juuri sinne, minne sitä ratista käsken. Uuden bensasäännön vuoksi moottorin vääntö tippui muutamalla kymmenellä Newtonilla, jolloin konetta pitää sitten huudattaa vähän enemmän, kuin aiemmin. Erittäin itsevarmalla ja hyvällä mielellä lähden tähän kauteen.
Rallin SM sarjan ensimmäinen osakilpailu Arctic Lapland Rally ajetaan Rovaniemellä tammikuun 28.-29. päivänä. Molemmilta päiviltä jaossa on omat SM pisteet ikäänkuin kahdesta erillisestä osakilpailusta.