Kauden toiseksi viimeinen F-Cupin osakilpailu ajettiin lauantaina Ruovedellä, jonka Joonas Lindroos voitti yhdessä kartanlukijansa Jouni Lampisen kanssa.
Lindroos kaasutteli 8,2 sekunnin pohja-ajan heti ensimmäiselle, kilpailun pisimmälle erikoiskokeelle. Samanlainen pohja-aika flow jatkui neljänteen erikoiskokeeseen asti. Ennen viidettä ja samalla viimeistä erikoiskoetta Joonas ja Jouni johtivat rallia reilulla 21 sekunnilla. Tämä tarkoitti, että viimeisellä pätkällä sai ottaa jo vähän rauhallisemmin ja varmistella. Aika EK:lle oli viidenneksi nopein 12,2 sekuntia kärkiajasta.
-Koko ralli meni ilman mitään ongelmia, niin mikäs siinä on ajaessa. Ekalla erikoiskokeella oli jonkin verran irtosepeliä, mutta ei se näköjään sitten mikään ongelma ollut. Viimeisellä pätkällä oli monenlaista keliä. Oli auringonpaistetta, pölyä ja vesisadetta. Nuo vähän haittasi näkyvyyttä, mutta otettiin muutenkin siellä jo vähän rauhallisemmin, kertoo Joonas rallin jälkeen.
Voitollaan Lindroos nousee sarjatilanteessa neljänneltä sijalta jaetulle kärkipaikalle Peetu Patajoen kanssa. Molemmilla on 104 pistettä. F-Cup mestaruustaistelu kiristyi, koska jo aiemmin johdossa ollut Patajoki keskeytti, eikä kuitannut Ruovedeltä pisteitä. Kärkikaksikon takana on myös tiukkaa ja jaetulla kolmannella sijalla ovat Markus Hellström ja Max Karhapää, molemmilla 100 pistettä. Viidentenä on Mika Rantasalo 87 pisteellä.
Kaikilla viidellä kärjessä olevalla on teoriassa mahdollisuus mestaruuteen, mutta jännittävin tilanne on neljän pisteen erolla neljällä ensimmäisellä, kun lokakuun 8. päivä startataan kauden viimeiseen osakilpailuun Heinolassa.