Vetoakselin katkeaminen pilasi Lindroosin rallin

Joonas Lindroos ja hänen kartturinsa Jouni Lampinen jäivät 10:ksi Keravan Vartti SM-rallissa. Tuloksen pilasi EK5:llä katkennut vetoakseli. Ville Hautamäki korjasi potin ensimmäisen kerran tällä kaudella.

Joonaksen kilpailu alkoi hänen mukaansa huonosti, vaikka ajoikin SM2 luokan pohjat ensimmäiselle EK:lle: -Ajo ei oikein kulkenut sujuvasti kahdella ensimmäisellä pätkällä. Ajoin aivan liian vähän testiä ennen kisaa. Selkäytimessä oli vielä Vetomies Golfin ajotuntuma.

Ensimmäiselle tauolle tultiin kolmen ajetun erikoiskokeen jälkeen. Tuossa vaiheessa kaikki oli vielä hyvin ja Lindroos/Lampinen johtivat SM2 luokkaansa tiukalla 3,5 sekunnilla.

Huollon jälkeen EK4:lle tuloksena oli 3,1 sekunnin pohjat. Seuraava pätkä koitui vetoakselin kohtaloksi, jonka johdosta Joonas putosi kärjestä kolmanneksi. Ennen huoltoon akselinvaihtoon pääsyä oli nilkutettavana vielä EK6. Tämän jälkeen he olivat pudonneet pistesijoilta 11:ksi.

Huollossa korjatulla autolla Joonas ajoi pohjat vielä kahdelle viimeiselle EK:lle, mutta se ei riittänyt nostamaan sijoitusta kuin yhdellä pykälällä. Kisasta tuloksena yksi SM piste. SM2 mestaruus ei siis vielä varmistunut Keravalla, vaan jännitystä riittää vielä viimeisen kilpailuun. Mestaruuden vie Anssi Tawast, mikäli hän saavuttaa vähintään 12 pistettä Joonasta enemmän viimeisessä rallissa. Muuten kolmatta peräkkäistä mestaruutta juhlivat Joonas Lindroos ja Jouni Lampinen.

Lindroos ajaa myös nuorten suomenmestaruudesta ollessaan alle 25-vuotias. Tämän mestaruuden hän jo varmisti Keravalla epäonnestaan huolimatta ollen 5. Nuorten SM sarjassa hänellä on pisteitä 66 ja jaetulla toisella sijalla olevilla Jaro Kinnusella ja Jussi Vainionpäällä 39. Viimeisessä kilpailussa jaetaan korotetut pisteet, jolloin voittaja saa 24 pistettä.

Edellinen tiedote
Lindroosista vuoden 2009 Vetomies
Seuraava tiedote
Joonas Lindroosille kolmas peräkkäinen suomenmestaruus

Vuosittaiset tiedotteet