Lindroos avasi SM pistetilinsä Mikkelissä

ämsän Joonas Lindroos kuittasi kauden ensimmäiset pisteensä Mikkelissä Ajetussa SM Vaakuna Rallissa voittamalla luokkansa. Kilpailu oli kauden toinen osakilpailu.

SM sarjan ensimmäisen rallin Rovaniemellä Joonas ja kartanlukija Pasi Kilpeläinen jättivät ajamatta. Lindroosin osalta kisa oli varsin tiukka ja tekniikan osalta jännittävä. Toiseksi ajanut Esa Ruotsalainen antoi kovan vastuksen. Toiseksi viimeiselle erikoiskokeelle lähtiessä eroa oli vain 0,1 sekuntia Lindroosin hyväksi. Epävirallisten väliaikojen perusteella näytti jo siltä, että Esa menee kärkeen useammalla sekunnilla, mutta sitten hän spinnasi risteyksessä ja menetti aikaa. Myös Joonaksella oli pientä ohjelmaa samassa risteyksessä. Pätkän jälkeen Lindroos-Kilpeläinen kasvattivat SM4 luokan johtonsa 11,6 sekuntiin.

Viimeisellä erikoiskokeella Joonaksen ei tarvinnut enää puristaa niin kovasti ja Ruotsalainen kuittasikin pätkälle 7,6 sekunnin pohjat. Näin ero kutistui neljään sekuntiin Joonaksen voittaessa.

-Olihan tuossa parin päivän aikana jännitettävää ja ajamattomuuskin näkyi. Perjantaina ek2:lla rytkyssä halkesi tuulilasi. Sen jälkeen alkoi jäähdytyspuolelle tulla painetta ja nesteet vähenivät koko kisan ajan. Kun ei tullut ajettua kuin kymmenisen kilometriä ja nuottia ei ole tehty sitten viime syksyn, niin meinasi olla paikoin turhan nopea nuotti. Onneksi se ei kuitenkaan aiheuttanut mitään tilanteita, kertailee Joonas kisan tapahtumia.

Mestaruuspisteissä Lindroos on viidentenä 25 pisteellä, johdossa on Esa Ruotsalainen 40,5 pisteellä.

Seuraava SM osakilpailu ajetaan 11.-12.3. Kuopiossa. Sitä ennen Joonas osallistuu viikon kuluttua kotiseudun teillä ajettavaan Jämsä Ralliin.

Edellinen tiedote
Joonaksella jälleen onnistunut kilpailu
Seuraava tiedote
Lindroos Racing JMK-Rallissa

Vuosittaiset tiedotteet