Joonas Lindroos ajoi SM O.K. Auto-rallissa lauantaina pienen n-ryhmän viidenneksi ja Fiesta Cupin voittoon.
Varsin kesäisissä olosuhteissa ajetussa kilpailussa riitti lämpöä. Sen osoitti Sebastian Lindholmin autossa ollut 50 astetta näyttävä lämpömittari, jonka asteikko ei riittänyt. Kuljettajien kolmikerrosajohaalari on myös mukavan lämmin kesähelteillä ajettaessa.
Ensimmäisellä erikoiskokeella tuli kilpailun ainut lievä takaisku, kun vanne rikkoutui. Onneksi se ei aiheuttanut suurempaa haittaa ja ilma pysyi renkaassa. Erikoiskokeen jälkeen oli huolto, jossa alle saatiin taas ehjä rengas. Muut erikoiskokeet Joonas ja kartanlukija Jouni Lampinen selvittivät ilman ongelmia. Sijoitus pysytteli n-ryhmässä 5. sijan molemmin puolin koko kisan ajan.
Edelle ehtineistä kilpailijoista Riku Seppä ja Jari Luostarinen eivät aja SM-pisteistä. Näin ollen Joonas kuittasi viidennellä sijallaan kolmanneksi korkeimmat 10 SM-pistettä. Nyt hän johtaa pienessä n-ryhmässä 0,5 pisteellä toisena olevaa Ville Hautamäkeä. Kaudesta on ajamatta kaksi osakilpailua ja tavoitteena on johtoaseman säilyttäminen.