Joonas Lindroos ja hänen kartanlukijansa Jouni Lampinen saavuttivat toisen sijan Joensuun SM rallissa. Saavutus on heille merkittävä. SM1 luokassa kilpakumppaneina on ”kovia luita”, joiden edelle on vaikea päästä.
Kahden ajetun erikoiskokeen jälkeen ensimmäiselle tauolle tultaessa Joonas ja Jouni olivat kolmantena. Tappiota kärjessä olevaan Juha Saloon oli reilut 10 sekuntia. Toiselle EK:lle Joonas kykeni ajamaan toiseksi nopeimman ajan jääden 8 sekuntia Salolle.
Tauon jälkeen ajetutuilla erikoiskokeilla 3-5 Joonas ei yltänyt aivan kärjen vauhtiin ja toisella tauolla hän oli edelleen sijalla kolme.
Kolmelle viimeiselle erikoiskokeelle Joonas pystyi tsemppaamaan ”atakin” päälle ja se tiesi hyvää tulosta. EK7:lle hän ajoi toiseksi jääden ainoastaan 1,5 sekuntia pohjat ajaneelle Jarkko Miettiselle. Kisan, ja samalla talvikauden viimeiselle pätkälle Joonas kuittasi 1,8 sekunnin pohjat nimiinsä.
Lopputuloksissa Joonas Ja Jouni jäivät 27,2 sekuntia voittaja Juha Salolle. SM pisteissä Joonas on kuudentena 26 pisteellä. Kärjessä olevalla Kosti Katajamäellä on 52 pistettä.
-Kilpailussa kaikki toimi täydellisesti. Edellisessä rallissa kiusasi tekniikkaongelmat. Ensimmäisen tauon jälkeen olisi voinut mennä paremmin. En oikein päässyt kunnolla ajorytmiin ja se vaikutti heti tulokseen, Joonas kertasi päivän tapahtumia.
Seuraavan kerran SM rallia ajetaan kesäkuun 12. päivänä Kouvolan seudulla.