Joonas Lindroos lähti Jyväskylän seudulla ajettuun Tommi Mäkisen Talviralliin hakemaan lisää ajokokemusta pimeästä kilpailusta. Ralli lähti sujumaan heti alusta alkaen kuin unelma.
Vaikka edellä lähteneet olivat rouhineet plussakelissä tielle noin 10 senttiä lumipöperöä, Joonas oli ensimmäisen erikoiskokeen jälkeen yleiskilpailussa kolmantena. Edelle ehtineet olivat nelivetoisia, jotka lähtevät hitaista risteyksistä, kuin tykin suusta verrattuna kaksivetoiseen autoon.
Pienessä n-ryhmässä Joonas johti kilpailua selkeällä erolla aina kolmannen erikoiskokeen jälkeiselle siirtymälle asti. Siirtymällä Civicin öljynsuodattimen jalka löystyi sillä seurauksella, että öljyt valuivat koneesta ulos ja kisa jäi armottomasti siihen – Vain yhden varmistellen ajettavan erikoiskokeen päähän luokkavoitosta. ”Onneksi vuoto tuli siirtymällä, eikä pätkällä kisavauhdissa, jolloin kone olisi saattanut vaurioitua. Nyt päästiin vain pienellä harmilla, varsinkin kun ei kyseessä ollut mikään arvokilpailu”, kertoo Joonas.
Keskeytyksen tapahtuessa Joonas johti n-ryhmää 38 sekunnilla ja oli yleiskilpailussa kolmantena 44 sekuntia kärjestä, jossa juhlivat nelivetoiset.
Seuraava kilpailu on 12. helmikuuta ajettava nuorten ja naisten SM-osakilpailu Suonenjoella. Lady Cupin puolella myös Minna osallistuu samaan kilpailuun kullaten muistoja takavetoisen Escortin viemisestä. Minnan viereen istuu tuttu kartturi, Sirkka Rautiainen.