Perjantaina illansuussa alkavassa Mikkelin SM Vaakuna-Rallissa asennetaan kolmen kilpailijan autoon GPS seurantalaite, joka myös lähettää reaaliaikaista sijaintitietoa. Yksi kilpailijoista on Joonas Lindroos, jolloin hänen etenemistään ja nopeuttaan rallireitillä voi seurata netin välityksellä karttapohjalla.
Toiset kilpailijat ovat Juha Salo ja Jussi Vainionpää. Livekartta Joonaksen osalta tulee tiimin nettisivuille perjantaina ennen kilpailun alkua, johon linkki julkaistaan etusivulla.
Järjestelmä on Mastercom Oy:n kehittämä KIHO-paikannuspalvelu, jota on käytössä muun muassa bussiyrityksillä. Nyt kyseessä on kokeilu ja testaus järjestelmän soveltumisesta rallikäyttöön, jonka pohjalta sitä tullaan kehittämään edelleen. Tällä hetkellä järjestelmä kerää ja lähettää sijaintitietoaan sekunnin välein, mutta mahdollisesti rallikäytössä päivitysvälin pitäisi olla lyhyempi.
Lindroosin suunnitelmissa oli vähentää kilpailemista tänä vuonna, mutta ilmoittautui kuitenkin SM-sarjaan SM3 luokkaan Citroen C2R2:lla. -Katsotaan kilpailu kerralla aina, lähdetäänkö seuraavaan osakilpailuun. Kauden ensimmäisessä osakilpailussa Rovaniemen Arctic Lapland Rallysssa Joonas ja kartturi Pasi Kilpeläinen ajoivat kaksivetoisten voittoon ja lähtevät näin ollen puolustamaan johtoasemaansa. Kaksi viikkoa sitten Joonas voitti myös kotiseudullaan Jämsässä ajetun F-cup sarjan osakilpailun Volkswagen Golfilla. Jämsässä kartturina oli ratin takaa tunnetumpi Ville Hautamäki.