Vihdoinkin! Minna Lindroos lunastaa lupauksiaan. Toinen sija Hotelli Jämsä Rallissa

Vaikean viime vuoden ja alkaneen kauden jälkeen Minna Lindroos näytti taitonsa menestymällä mainiosti Hotelli Jämsä -rallissa. Minna oli yleiskilpailun toinen ja samalla luokkansa toinen jääden vain 17 sekuntia Hannu Jokiselle, joka voitti koko kilpailun.

Minna oli erittäin tyytyväinen koko kilpailuun ja olikin yhtä hymyä maalissa tilanteen varmistuttua. ”Olisi meillä ollut mahdollisuus myös voittoon, mutta kyllä Hannu oli tällä kertaa vielä nopeampi” Minna kertoo hymyillen. ”Yhteistyöni Siken kanssa sujui mainiosti ja odotankin erittäin paljon tulevilta SM-koitoksilta”, Minna lisää samaan hengen vetoon. Sikke kertoi palan nousseen kurkkuun Ouninpohjalla, kun Minna totesi tien olevan todella liukas. Samalla Minna kuitenkin kiihdytti lisää vauhtia. Rallin tiet olivat runsas lumisia ja erittäin liukkaita.

Minna ja Hannu Jokinen kävivät kovaa taistelua monella pätkällä. Minnalle Jämsän tiet ovat tuttuja, joten laina-autolla ajo ei onneksi merkittävästi hidastanut vauhtia. ”Tärkeintä oli saada laina-auto ehjänä maaliin. Laina-auto on aina henkisesti raskas, koska lipsautusta saa koko ajan varoa”, kertoo huojentunut Minna.

”No, niin kauan kuin isä ja isoisän veli jäävät taakse niin vauhtia pitäisi löytyä” nauraa Minna. Lindroosin suvun huollossa olikin vilskettä, sillä kilpailuun osallistui Minna, Minnan isä ja Minna isoisän veli Harras. Harras sijoittui F-ryhmässä kuudenneksi ja isä joutui keskeyttämään tekniseen vikaan EK 4:lla.

Kaiken kaikkiaan Minna uskoo onnenpyörän kääntyneen ja katsoo luottavaisena tulevaisuuteen. ”Jämsä Ralli oli vauhdinhakua Lapuaan”, hymyilee Minna salaperäisesti.

Minna nähdään ensi kerran kilpailemassa Lapualla 22-23.2.2002 Rallin SM-sarjassa.

Edellinen tiedote
Minnan SM-kauden 2002 ensimmäinen kilpailu päättyi epäonnisesti
Seuraava tiedote
Minna Lindroos odottaa paljon ensi lauantaina ajettavalta Lapuan SM-rallilta

Vuosittaiset tiedotteet