Lyhyestä virsi kaunis – Sananlasku harvemmin pitää paikkaansa rallista puhuttaessa. Joonas Lindroos ja hänen uusi kartanlukijansa Peter Flythström eivät ehtineet ajaa Hankasalmella Revontulirallin ensimmäistä erikoiskoetta kuin nelisen kilometriä, kun yhtäkkiä auton vetoakseli katkesi ja matkanteko loppui.
”Olisi ollut niin hieno vetää loppuun saakka, kun autossa on kulkukin nyt kunnossa”. Lindroosin Civic on jättänyt kevään kuluessa altavastaajan asemansa ja siihen on päivitetty Japanilais-luokituksen mukaiset osat. ”Näille jutuille vain ei voi mitään”, harmittelee Joonas.
Karvas keskeytys merkitsee sitä, että sijoitus nuorten SM-sarjassa tipahtaa yhdellä pykälällä ja näin Joonas on Joni Arpiaisen kanssa jaetulla kuudennella sijalla. Kaudesta on ajamatta kaksi kilpailua. Kärkeen on eroa 39 pistettä, joten voittoon ei enää teoriassa ole mahdollisuuksia, mutta hopeasija on vielä mahdollinen.
Seuraavaksi Joonas osallistuu ensi viikonloppuna ajettavaan yleisen SM-sarjan Waltikkaralliin Valkeakoskella.