Joonas Lindroos joutui keskeyttämään Turun SM rallissa vaihdelaatikon rikkouduttua rallin toisena kilpailupäivänä.
Keskeytys tapahtui neljännen erikoiskokeen jälkeen. Vaihteisto rikkoutui noin kaksi kilometriä ennen erikoiskokeen maalia, jonne he pääsivät, mutta aikatarkastusasemalta auto ei enää liikkunut.
Turun SM ralli oli kaksipäiväinen ja perjantai-illalla ajettiin kaksi erikoiskoetta. Ne sujuivat Lindroosilta ja hänen kartanlukijaltaan Pasi Kilpeläiseltä ongelmattomasti. Yötauolle tultaessa he johtivat SM4 luokkaa 9,7 sekunnilla.
Toisen päivän ongelmat alkoivat jo päivän avanneen kolmos EK:n lopussa sähköhäiriöllä, jolloin Honda kävi ainoastaan kolmella sylinterillä. Joonas sai vian korjattua siirtymällä, mutta vain väliaikaisesti. Ennen vaihteiston rikkoutumista auto sammui kesken ajon, mutta se lähti uudelleen käyntiin. -En tiedä sitten oltaisiinko päästy maaliin asti ilman laatikon hajoamistakaan, kun nuo sähköt rupesivat temppuilemaan. Harmittaa tietysti aivan sairaasti tuon mestaruustaistelun kannalta. Kyllä mahdollisuudet alkaa olla menetetty, kertoo Joonas.
Turkuun lähdettäessä Lindroos oli SM-pisteissä kolmantena 27,5 pisteen päässä luokkaa johtavasta Ville Hautamäestä. Jotta seitsemäs Suomenmestaruus olisi tullut, olisi Joonaksen pitänyt voittaa sekä Turussa ja viimeisessä osakilpailussa Tampereella olettaen, että Hautamäki ajaisi toiseksi. Tällöin, tasapisteissä, Joonas olisi voittanut mestaruuden suuremmalla voittojen määrällä. Aivan kaikki mahdollisuudet eivät vielä ole menetetty, koska Tampereella jaetaan 1,5-kertaiset pisteet, joten voitosta niitä saa 37,5. Tätä kirjoitettaessa kilpailu on vielä käynnissä, joten Hautamäen tulosta ei vielä tiedä, mutta hänelle riittää neljäs sija varmistamaan mestaruus jo ennen viimeistä osakilpailua.