Jämsäläiskuljettaja Minna Lindroosin viikonvaihde oli varsin onnistunut. Minna ajoi lauantaina 30.6. kartanlukijansa Sari Kontro-Silvennoisen kanssa Mäntässä upeasti ison N-ryhmän kolmanneksi ja yleiskilpailun kuudenneksi.
Sunnuntaina 1.7. Minna ajoi Urjalassa rallisprintissä luokkavoittoon. Yleiskilpailussa heltisi toinen sija.
– Olen Mäntän sijoitukseen todella tyytyväinen. Ajo sujui hyvin, nuotti toimi ja auto oli hyvä, Minna summaa.
Mäntässä yleiskilpailun voittoon ajoi Jani Paasonen WRC-escortillaan. Toiseksi ajoi Toni Gardemeister myöskin WRC-autolla. WRC-autojen väliin kiilasi ison N-ryhmän voittaja Antti Asunta, jonka jälkeen yleiskilpailun neljänneksi sijoittui Jari Viita. Isossa N-ryhmässä toiseksi ja yleiskilpailun viidenneksi sijoittui Olli Harkki ennen Minnaa.
Sunnuntaisessa Urjalan sprintissä Minna starttasi kisaan numerolla yksi. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Minna piti hallussaan luokan ykköstilaa. Toisella kierroksella hän joutui myöntämään A-ryhmäläisellä ajaneen Kari Tasangon paremmakseen. Eroa kertyi yhdeksän kymmenystä. Minna pokkasi kuitenkin itselleen luokkansa kirkkaimman pokaalin.
Minna Lindroos toteaa olevansa erittäin tyytyväinen viikonlopun saldoon. Hän sai alle tärkeitä kilometrejä ennen seuraavaa SM-rallia, ja todella hyvin toiminut nuotti toi lisää itsevarmuutta.