Minna Lindroosin kuudes kausi ralliauton ratissa käynnistyy

Arctic Lapland Rally 2002 on Minna Lindroosille 5. kerta Lapin lumisilla teillä. Kilpailun ainutlaatuinen kansainvälinen ilmapiiri on aina ollut Minnalle erityisen rakas.

Viime vuoden N-ryhmän 8. sijoitus Tunturirallissa oli Minnalle kuluneen kauden tärkein sijoitus. Kokonaiskilpailussa Minna sijoittui sijalle 15. Sijoitusta voidaan pitää todella merkittävänä, sillä taakse jäivät useat nimekkäät kuljettajat, mm. Keke Rosberg. Odotukset ovat luonnollisesti korkealla viikonlopun kilpailua silmällä pitäen.

Todellista viime hetken dramatiikkaa Minnalle ja koko tiimille: täydellinen konerikko vain päiviä ennen Tunturirallia

Valmistautuminen Tunturiralliin on tänä vuonna ollut äärimmäisen hermoja raastavaa Minnalle ja koko tukijoukoille. Minnan kalusto saatiin joulukuisen Keuruun Jukojärven harjoitusalueella sattuneen konerikon jäljiltä kuntoon vasta viikko ennen Tunturirallia. Varaosien saanti Suomeen tuntui olevan lähes mahdotonta. Minna pääsi testaamaan autoaan lauantaina, mutta epäonneksi kone rikkoontui uudelleen täsmälleen samasta kohdasta.

Koko viikonloppu ja maanantai kuluivat kartoittaessa mahdollisuuksia saada kalusto kuntoon. Varsin nopeasti selvisi, että omalla Lancerilla ei kilpailuun lähdetä. Tiimin onnistui kuitenkin hankkia vastaava vuokra-auto maanantaina. Lopullinen ”lähtölupa” Minnalle annettiin vasta maanantai-iltapäivällä. Minna pääsi karttureineen siirtymään vasta lauantaiyönä Jämsästä Rovaniemelle. ”Uskomatonta: tunteet ovat vaihdelleet kyyneleistä hirveään taistelutahtoon. Onneksi matkaan päästiin, vaikka välillä Tunturiralli näytti osaltani jäävän ajamatta. Nyt täytyy nuotittaa vain reitti ennätysvauhtia!”, matkapuhelimesta tavoitettu Minna sanoo matkaan päästyään vuorokauden jo vaihduttua tiistaiksi.

Sirkka Rautiainen – Minä ja Morrison -elokuvan ensi-iltakiireistä johdattamaan Minnaa Lapin teillä

Arctic Lapland Rallyssa Minnan kartanlukija nähdään Sirkka Rautiainen. Sirkka työskentelee tuotantopäällikkönä uusimman kotimaisen menestyselokuvan Minä ja Morrison tuottaneessa Solar Films -yhtiössä.

Minnan vakiokartturi, Sari Kontro-Silvennoinen joutui perumaan osallistumisensa Arctic Lapland Rallyyn työkiireiden takia tammikuun alussa. Onneksi Minna tavoitti Sirkan Minä & Morrison elokuvan ensi-iltakiireistä ja sai Sirkan innostumaan Tunturiralliin lähdöstä.

Sirkka oli elämänsä ensimmäisen kerran ralliauton kyydissä 1997, jolloin hän oli tekemässä Pirkanmaalla Kummelin Kultakuume -elokuvaa. Heikki Silvennoinen päätti yllättää tuotantoryhmän ja järjesti ryhmän jäsenille rallikyydityksen. Rallikipinä iski Sirkkaan välittömästi ja hän suoritti kartturintutkinnon. Sirkka on toiminut kartturina a-ryhmässä Kari Kinnuselle ja Antti Nikkilälle. Sirkan ja Antin yhteistyö jatkuu edelleen. Tämän vuoden Tunturiralli on Sirkalle neljäs kokemus Lapin vaativista olosuhteista.

Uuden tuulet – kovat tavoitteet rallin SM-sarjan kauteen 2002

Minna Lindroos kokee N-ryhmän nykyisen tilanteen haasteellisena. Monet tutut kuljettajat ovat siirtyneet luokasta uusiin haasteisiin. Lisäksi ryhmässä useat kuljettajat ovat vaihtaneet autonsa uusimpaan malliin. Minna on päättänyt taistella Rallin SM-sarjan N-ryhmän sijoi-tuksista 1-5. Kalustona Minnalla on viime vuodelta tuttu Mitsubishi Lancer Evo 5. Auto on syksyn aikana uudistettu lähes kauttaaltaan.

Minna katsoo luottavaisena tulevaan kauteen. ”Vahvuutenani on ehdottomasti yksityisyrittäjähenkisyys”, Minna tiivistää. ”Olen vastuussa omasta kalustostani ja saavutuk-sistani itselleni, huollolleni ja yhteistyökumppaneilleni.” ”En siis voi ajaa hullunkiiltosilmässä joka mutkaan, vaan joudun aina valitsemaan järkevimmän, mutta samalla kaikille minuun uskoville kumppaneille parhaan ratkaisun”, Minna kiteyttää kilpailutilanteessa juoksevat aja-tuksensa. Minnan ehdoton vahvuus onkin luotettava ajotaito: viime vuosina Minnan kilpailu on keskeytynyt ajovirheen takia vain kerran.

Toimivalla yhteistyöllä tuloksiin

Minnan vauhdissa on myös tänä vuonna mukana Partek Oyj. Minna onkin nähty useasti Partekin tytär- ja osakkuusyhtiöiden tilaisuuksissa. Kimmo Koivikko, Mascus Oy:n markkinointipäällikkö, on menestyksellisesti hyödyntänyt Minnaa markkinoinnissaan. ”Mascus on Internetissä toimiva vaihtokoneiden markkinapaikka. Minna aina iloisena persoonana on meille kaikille mascuslaisille mieluisa kumppani. Parhaillaan Iso-Britannian sivustollamme pyörii bannerikampanja, jossa Minna houkuttelee kuluttajia rekisteröitymään palveluumme. Talven aikana muutamalla englantilaisella kuluttajalla on mahdollisuus tavata Minna ja päästä hänen kyytiinsä pikataipaleelle”, kertoo Kimmo Koivikko.

Seuraava tiedote
Minna Lindroos aloitti rallin SM-sarjan kesäkauden Pohjanmaalla lauantaina 9.6.

Vuosittaiset tiedotteet