Joonas Lindroos ja hänen kartanlukijansa Jouni Lampinen voittivat kauden kaikki neljä osakilpailua pokaten näin itselleen mestaruuden täysillä pisteillä.
Tänään ajettuun Rantaralliin Mynämäelle lähdettäessa Lindroosilla oli jo hopeamitali varmistettu, mutta kilpailu kullasta oli vielä tiukkaa Samuli Nevän kanssa, joka oli pisteissä toisena.
Jos Samuli olisi voittanut, Joonaksen olisi pitänyt olla toinen varmistaakseen mestaruuden.
Rantarallin ensimmäisellä erikoiskokeella Joonakselle tuli tukkapöllyä ajon oltua ilmeisesti liian varovaista. Omien sanojen mukaan Joonas arveli EK:n olleen heille kisan vaikein. Erikoiskokeen jälkeen he olivat luokassaan neljäntenä ja yleiskilpailussa sijalla 13.
Pohjien takominen alkoi sitten seuraavalta pätkältä ja niitä riitti kaikille lopuille. Sijoitus alkoi nousta ja erityisesti viidennellä erikoiskokeella Joonas ja Jouni hyökkäsivät kunnolla ajaen melkein 11 sekunnin pohjat. -Se oli oikeastaan kisan mieluisin pätkä, toteaa Joonas ja jatkaa: Olihan siellä sellainen puoli kilometriä ennen maalia lähtö lähellä. Se oli sellainen oikea tarkasti ajettava nypyn ylitys ja se valui leveäksi. Jätössä oli vielä kallio ja olin ihan varma, että nyt paukahtaa.
Lopputuloksissa Lindroos-Lampinen komeilevat siis ykköspaikalla niin luokka- kuin yleiskilpailutuloksissakin. Lähtötilanteessa pahin kilpakumppani Samuli Nevä ajoi yleiskilpailun neljänneksi ja omassa luokassaan kolmanneksi.
Koko kauteen Joonas ja Jouni ovat enemmän kuin tyytyväisiä. Pistelaskujärjestelmän mukaan yksi kilpailu pudotetaan lopputuloksissa pois. Koska viimeisestä kilpailusta oli jaossa 1,5 kertaiset pisteet, säilyi koko sarjaa ajatellen jännitys vielä viimeiseen osakilpailuun asti. -Taidettiin me olla koko F-sarjan historian ensimmäinen kilpailijapari, joka ajoi täydet pisteet koko kaudesta.