Lindroosin täyden potin kausikooste

joulukortti 2020

Joonas Lindroos ajoi aiemmin rallin SM-sarjaa eri luokissa voittaen seitsemän mestaruutta. Tänä vuonna hän osallistui F-rallisarjaan BMW M3:lla voittaen mestaruuden historiallisesti täysillä pisteillä.

Kartturiksi palasi melkein kymmenen vuoden tauon jälkeen Jouni Lampinen, joka ”lopetti” ralliuransa vuoden 2010 SM-Finnsco-ralliin. Silloin aika ei riittänyt kaikkeen ja muutenkin Jounista tuntui, ettei rallista saanut enää mitään uutta. Rallimies ei vain rallista pääse ja nyt, kun aikaa pystyy järjestämään harrastukselle, puki Jouni jälleen haalarin ja kypärän.

XIX Kangasniemi Ralli 15.2.

Lumisateisessa ja varsin lumipöperöisessä kelissä Joonas ja Jouni ajoivat kaikille erikoiskokeille pohja-ajat. Tämä tuotti kilpailun voiton reilun minutin erolla toiseksi ajaneeseen Samuli Nevään.

JMK-Ralli 29.2.

Kaksi viikkoa Kangasniemen rallista ja Jämsässä lumesta ja varsinaisesta jäästä ei ollut enää tietoakaan. Piikeillä silti matkaan, koska tien pohjat olivat jäätynyttä soraa ja joissakin jarrutuspaikoissa oli vähän oikeaakin jäätä. Keli söi renkaat aivan loppuun.

Kilpailu meinasi jäädä kesken jo ennen katsastusta, kun auto käynnistynyt. Auto vietiin hinauksessa katsastukseen ja ei kun takaisin tallille vikaa selvittämään. Syyksi paljastui ulkopuolinen päävirtakytkin, joka oli rikki. Auto ehdittiin saada kuntoon ja Joonas pääsi osallistumaan kisaan.

Tästäkin osakilpailusta siis voitto reilulla 50 sekunnin erolla.

Koillis-Savo Ralli 22.8.

Kesäkaudella päästiin ajamaan vasta elokuulla Tuusniemellä, kun kesäkuun alkuun kaavailtu Orimattila Ralli jouduttiin peruuttamaan COVID-19 pandemian takia.

Joonaksella ja Jounilla oli mahdollisuus varmistaa mestaruus jo tässä kilpailussa, mutta tilanteet muuttuivat todella radikaalisti viimeisellä erikoiskokeella. Lindroos ajoi kilpailussa toiseksi jääden 20,5 sekuntia voittajalle Ville Hanhisuannolle. Ville ei kuitenkaan ajanut sarjan pisteistä ja näin korkeimmat pisteet tulivat Joonakselle.

Samuli Nevä nousi viimeisellä EK:lla seitsemänneltä sijalta kolmanneksi. Nevä kuittasi yleiskilpailun kolmannen sijan pisteet ja koska hän ajoi eri luokassa, hän kuittasi vielä luokkavoittopisteet.

Kuhmoisten Sora-ralli 26.9.

Joonas kävi välillä voittamassa myös kotiseuran järjestämän sarjan ulkopuolisen kolmen erikoiskokeen pienoisrallin.

Kasitien Katsastus XLIV Rantaralli 3.10.

Kilpailuun startatessa Nevällä oli mahdollisuus vielä metaruuteen ollen neljän pisteen päässä Lindroosista. Lindroosilla oli jo sarjan hopeasija varmistettu, mutta hänen piti olla vähintään toinen saavuttaakseen mestaruuden, mikäli Nevä olisi voittanut.

Joonas ja Jouni ajoivat kauden kolmanteen voittoon saaden neljännen kerran täydet pisteet ja näin he juhlivat Mynämäellä maalissa myös F-rallisarjan mestaruutta.

Lindroos Racing kiittää jälleen tukijoitaan ja yhteistyökumppaneitaan kuluneesta kaudesta!

Edellinen tiedote
Lindroosista F-Rallisarjan mestari
Seuraava tiedote
Joonaksen kausi alkoi jälleen voitolla

Vuosittaiset tiedotteet