Joonas Lindroos ja hänen kartturinsa Pasi Kilpeläinen ajoivat SM pronssille osallistumalla ainoastaan kolmeen osakilpailuun seitsemästä. Kaksipäiväinen kauden päätöskilpailu ajettiin Turun ja Salon seudulla.
Ralli käynnistyi perjantai-illansuussa Metsämäen raviradalla ajetulla lyhyellä yleisöerikoiskokeella. Tämän jälkeen suunnattiin kahdelle metsäerikoiskokeelle ennen yötaukoa. Joonas ei omien sanojensa mukaan ole koskaan ollut mikään lyhyiden yleisöpyöritysten fani ja se näkyi myös nytkin ajassa: kolmanneksi nopein aika, 1,4 sekuntia kärkeen ja 0,7 sekuntia toiseen sijaan.
Sitten päästiin perinteisille metsäpätkille, mutta EK2:lla Joonas joutui hidastamaan kaksi kertaa ulosajanaeiden varoituksiin ja arvioi, että aikaa näissä tuhraantui yhteensä kuusi sekuntia. Kokonaistilanteessa Joonas ja Pasi olivat jääneet 13,5 sekuntia kärjestä. Perjantain viimeiselle erikoiskokeelle kirjattiin kolmanneksi nopein aika ja yötauolle mentiin sellaisissa asetelmissa, että Joonas oli kolmantena 13,1 sekuntia kärjessä ajavasta Samuli Vuorisalosta.
Lauantaina Lindroos kaasutteli välittömästi kärjen tuntumassa olevia erikoiskoeaikoja ajaen kahdet erikoiskoepohjat.
-Ei ruvettu mihinkään riskirajoilla ajamiseen, kun ei kuitenkaan mestaruuteen ollut mahdollisuutta. Varsinkin kun perjantaina Niko Mäkinen keskeytti ja Henri Hokkala jäi kauas taakse, niin pronssi näytti varmistuvan, kertoo Joonas.
Kartturi Kilpeläisen mukaan SM3 luokassa ajaminen on erittäin jännittävää sekuntikamppailua. -Kyllä nuo nuoret ajavat niin, että ihan tosissaan saa mennä. Ei ole itsestään selvyys, että ajetaan 10 sekunnin pätkäpohjia, kuten Hondalla SM4-luokassa.
Rallin lopputuloksissa Lindroos-Kilpeläinen ajoivat toisiksi 23,6 sekuntia voittaja Samuli Vuorisalosta jääneenä. Kolmanneksi ajoi Aleksi Röyhkiö minuutti 3,5 sekuntia kärjestä.
SM3-luokan mestaruuden kuittasi Jaro Kinnunen 127 pisteellä, toisena Samuli Vuorisalo 121,5 pistettä ja kolmantena Joonas Lindroos 77 pistettä.
SM-pronssi on Joonakselle viides. Kaikkiaan SM-mitaleita on 14, joissa seitsemän mestaruutta, kaksi hopeasijaa ja viisi prosnssia. 13 viimeistä mitalia on saavutettu peräkkäin.