Joonas Lindroos toiseksi nopein Mikkelissä

Joonas Lindroos ajoi Mikkelin SM Vaakuna rallissa toiseksi yhdessä kartanlukijansa Pasi Kilpeläisen kanssa. Kilpailussa oli yhteensä seitsemän erikoiskoetta, joista ensimmäiseksi ajettiin lyhyt raviradan yleisöerikoiskoe jo perjantai-illalla. EK ykkösen jälkeen Joonas oli viidentenä 3,2 sekuntia kärjessä ollutta Jarkko Nikaraa takana.

Lauantain ensimmäisellä pätkällä Joonas ajoi kolmanneksi nopeimman ajan nousten myös kilpailussa sijalle kolme. Eroa kärkeen nousseeseen Juha Saloon oli 13,9 ja toisena ajavaan Janne Tuohinoon 2,1 sekuntia. Seuraavalla Lindroos ajoi Tuohinon ohitse toiseksi. Tämän sijan hän piti kilpailun loppuun saakka.

Maalissa eroa voittaja Juha Saloon tuli tasan 40 sekuntia. SM pisteissä Joonas on toisena 40 pisteellä. Juha Salolla on viisi enemmän ja kolmantena olevalla Tuohinolla on kasassa 37 pistettä.

-Olen tyytyväinen ajooni. Kaikki meni muuten ihan hyvin, mutta viimeisellä EK:lla haittasi edellä pyörähtäneen Tuohinon nostattama lumipöly, joka jäi leijumaan paikalleen. Se haittasi näkyvyyttä niin, että kerran pudottiin nuotiltakin ja parkkeerattiin yhdessä risteyksessä penkan viereen. Sitten meni vielä lasi huuruun ja kun rupesin hapuilemaan lasin lämmitintä päälle lipsahti vahingossa keskilukon ohjelma vääräksi loppupätkälle, kertaa Joonas kilpailua.

Seuraavaksi ajettava talvikauden viimeinen osakilpailu ajetaan kahden viikon kuluttua Kouvolassa.

Edellinen tiedote
Minna naisten nopein Mäntässä
Seuraava tiedote
Minnalle ei löydy vastusta

Vuosittaiset tiedotteet