Joonas avasi pistetilinsä ylivoimaisella voitolla

Joonas Lindroos

Eroa toiseksi ajaneeseen Esa Ruotsalaiseen tuli huimat minuutti 16,4 sekuntia. Voitollaan hän avasi pistetilinsä 25 pisteellä sijoittuen sijalle neljä. Kärjessä on Erno Kinnunen.

Joonas Lindroos

Voittovauhtia EK6 lumikuurossa
Kuva: Pertti Kangasniemi

SM Vaakuna-Ralli alkoi perjantaina lyhyellä raviradalla ajetulla yleisöerikoiskokeella, jossa Joonas ajoi luokan neljänneksi nopeiten, jääden 2,3 sekuntia nopeimmin ajaneelle Jarkko Savolaiselle. Yötauolle tultaessa Joonas siirtyi johtoon ajettuaan 4,2 sekunnin pohjat EK2:lle.

Pohjien takominen jatkui lauantaina lukuun ottamatta erikoiskoetta kahdeksan, jossa hän jäi 2,8 sekuntia Esa Ruotsalaisesta. johtomarginaalia oli kuitenkin jo minuutti 12 sekuntia. Lindroos-Kilpeläinen ajoivat kärkiajan vielä viimeisellekin erikoiskokeelle, vaikka tuossa tilanteessa olisi riittänyt vain varmistellen maaliin ajo.

-Ruvettiin jo vähän löysäilemään kuutos- ja seiskapätkillä, mutta se meinasi aiheuttaa vain tilanteita. Kaikkiaan ralli tietysti meni niin hyvin kuin se vain voi mennä. keli oli erittäin hyvä ja tiet oli hienoja päästellä, kertoo Joonas.

Seuraavaksi SM rallisarjassa ajetaan talvikauden viimeinen osakilpailu Tahkolla kolmen viikon kuluttua.

Edellinen tiedote
Lindroosin kotimatka Rovaniemeltä alkoi odotettua aiemmin
Seuraava tiedote
Lindroosin kisa jäi kesken Tahkolla

Vuosittaiset tiedotteet