Joonaksen huippunopeus ei riittänyt

Lauantaina ajettiin Oulun seudulla Pohjola-ralli. Kilpailu oli talvikauden viimeinen Lady Cup- ja Nuorten SM-osakilpailu.

Joonas Lindroos osallistui kilpailuun MotorStarsin Ford Fiesta ST:llä. Kartturiksi istui Jouni Lampinen. Rallireitti oli erittäin nopeaa, pitkiä suoria sisältävää ”lentokenttää”. Tällainen reitti ei ollut Fiestalle parasta mahdollista, vaan autosta yksinkertaisesti loppui vauhti. Tästä syystä Joonaksen tulos jäi kilpailussa varsin vaisuksi. Hän ei saanut ajettua pohjia yhdellekään erikoiskokeelle. Sijoitukset pyörivät 4. ja 9. välillä. -Ajooni olen tyytyväinen. Ei tullut mitään virheitä, kertoo Joonas. Lopputuloksissa Joonas oli 5.

Seuraavaksi Joonas kilpailee 11.3. SM Peurunkarallissa, joka on jälleen yleisen luokan osakilpailu ja samalla talvikauden viimeinen. Jouni Lampinen tuuraa kartanlukijana Mika Mannista, joka parantelee Mikkelin hurjassa ulosajossa loukkaamansa selän kuntoon.

Minna voitti Ladyt

Lindroosin sisaruksista myös Minna osallistui Pohjola-rallin Lady Cup-osakilpailuun. Minna valitteli samoja ongelmia, jotka koskivat reittiä. -Ei oikein tiennyt ollaanko osallistuttu kiihdytyskilpailuun vai ralliin, kertoo Minna ja jatkaa: Kaksi ensimmäistä erikoiskoetta varsinkin olivat sellaisia mutkasta kiihdytys pitkälle suoralle tyyppisiä, jossa Astra ei oikein enää isolla vaihteella kiihdy. Erikoiskokeet 4 ja 5 olivat jo aivan eri luonteisia ja ne sopivat Opelillekin paremmin. Minna sai ajettua jokaiselle erikoiskokeelle pohjat ja näin hän oli kartturinsa Sirkka Rautiaisen kanssa jälleen palkintopallin parhaimmalla paikalla.

Edellinen tiedote
Ulosajo aiheutti keskeytyksen
Seuraava tiedote
Joonas tyytyväinen 4. sijaan

Vuosittaiset tiedotteet