Joonaksen epäonni jatkui Laitilan SM-rallissa

lindroos hyppää ek1:llä

Joonas Lindroosia ja hänen kartturiaan Pasi Kilpeläistä on varsjostanut keskeytysten putki, joka jatkui myös lauantaina 31.8. ajetussa Laitilan SM-rallissa. Tällä kertaa keskeytyksen syynä oli moottorivaurio erikoiskokeen seitsemän jälkeen.

Lindroos valitteli koko päivän, että auto ei kulkenut. Autosta ei kuitenkaan löytynyt mitään vikaa, jota olisi voinut yrittää korjata huollossa. Myös erikoiskoeajat kertovat vedon puutteesta: Yleensä kärkiaikoja tai pohjia ajava Joonas jäi luokan kärjelle jokaisella erikoiskokeella yli kaksi sekuntia kilometrillä.

-En ymmärrä, mikä tuossa autossa on vialla. Jos siellä olisi joku anturivika, herjaisi auton tietonäyttö siitä. Ei tiedä edes mistä ja mitä pitäisi etsiä, kertoi Joonas huollossa.

Huollon jälkeen Lindroos-Kilpeläinen kaksikko pääsi ajamaan vielä EK:t kuusi ja seitsemän, jossa moottori hajosi niin, että he pääsivät ajamaan pätkältä pois, mutta pyyhe oli heitettävä kehään.

Keskeytys oli neljäs peräkkäinen ja SM-sarjan toinen. Mestaruustaistelun kannalta tilanne alkaa olla menetetty. Hyvällä tuurilla viimeisen osakilpailun korotetuilla pisteillä voi olla mahdollisuuksia mitalisijoille, mutta ei kuitenkaan kultaan.

Kauden viimeinen SM-osakilpailu ajetaan Salon ja Turun seudulla 27. – 28 syyskuuta.

Edellinen tiedote
Tekniikka katkaisi Joonaksen huippuvauhdin Vetomiehissä
Seuraava tiedote
Joonas Lindroos viidenneksi SM3-luokassa

Vuosittaiset tiedotteet