Asseri Lindroosin ensimmäinen ralli oli napakymppi

Piippola ralli, Asseri Lindroos. Kuva: Kiia Kajala

Lindroosin suvun nuorin kuljettaja, vasta 13-vuotias Joonaksen poika Asseri ajoi lauantaina ensimmäisen rallinsa Piippolassa. Järkevällä ajolla hän voitti ylivoimaisesti oman luokkansa.

Asseri aikoo ajaa Harraste Moottoriurheilun Keskusjärjestö ry:n (HaMU ry) järjestämän RAT Express sarjan osakilpailut, joita on viisi. Ensimmäinen kilpailu ajetaan 25.1. Keuruulla. Piippolassa ajetun rallin Asseri ajoi testikilpailuna, jotta näki, miten kilpaileminen sujuu. Kartturina toimi isä ”mestari” Joonas.

Isän mukaan poika ajoi hyvinkin hermonsa halliten ja erittäin fiksusti. Edes minkäänlaista jännitystä ei ollut ollut havaittavissa. Ainoastaan yhdessä pelto-oikeassa meinasi ohjaamossa olla enemmän käsiä. Tosin, jos rallissa ei yhtäkään pientä tilannetta meinaa olla, niin silloin vauhti on liian hiljainen.

Asseri ajoi oman luokkansa voittoon huimalla kahden minuutin ja 22,6 sekunnin erolla toiseksi ajaneeseen Joni Peltoseen.

Joonas puolustaa mestaruuttaan F-Cupissa

Joonas Lindroos jatkaa kaudella 2025 ajamalla F-Cup sarjan tutulla BMW M3:lla. Ensimmäinen F-Cup osakilpailu ajetaan 25.1. Imatralla. Lisäksi kilpailukalenterissa mitä todennäköisimmin tulee olemaan Jyväskylän MM-rallin yhteydessä ajettava Vetomies.

Edellinen tiedote
Joonaksesta F-Cup mestari
Seuraava tiedote
Joonas aloitti F-Cup kauden voitolla

Vuosittaiset tiedotteet